KIZOMBA & SEMBA KURSSI ROVANIEMELLÄ 5.-6.4.2025

Kizomban suosio maailmalla ja Suomessa kasvavat ja järjestämme ensimmäistä kertaa kokonaisen viikonlopun tiivarit kizombasta myös Rovaniemellä!

Opettajiksi saamme Virgulan Mirkan ja Pekan Tampereelta jotka ovat jo ansiokkaasti kurssittaneet useilla Salsa a la Marian tiivareilla niin Jyväskylässä kuin Oulussakin!

Mirka ja Pekka ovat perehtyneet syvällisesti kizomban ja semban tanssimiseen huippuopettajien johdolla niin Suomessa, eripuolilla Eurooppaa sekä Angolassa lajin syntysijoilla. Mirka ja Pekka ovat opettaneet lajeja vuodesta 2019 asti ja ovat aidosti ja intohimoisesti kiinnostuneita välittämään näiden tanssien ihania saloja selkeästi ja helpostilähestyttävästi sekä alkuperäistä kulttuuria kunnioittaen.

Virgula Finlandin Mirka ja Pekka

Kurssipaikka:

Lapin musiikki- ja tanssiopiston tanssisalit: Lampelankatu 23 D, Rovaniemi

Kurssit suunnataan paritansseja jo harrastaneille, mutta kizombasta tai sembasta ei tarvitse olla aikaisempaa kokemusta. Osallistuessasi lauantain ensimmäiselle kokonaisuudelle perusteista alkaen, voit jatkaa kurssin loppuun asti! Opetus etenee ryhmän mukaan  Vaikka olisit aloittelija tanssissa, olet myös lämpimästi tervetullut! Ihan aloittelijoille, joilla ei ole esimerkiksi aikaisempaa kokemusta paritansseista (tai hyvin vähän kokemusta paritansseista), suosittelemme lauantain ensimmäistä kokonaisuutta ja mahdollisesti siihen päälle toista kokonaisuutta, jotta uutta oppia ei tule liian paljon.

Bileet lauantaina 5.4. klo 19.30-23.00 (kaikille avoimet). Paikkana on Studio Latin Lapland, Porokatu 26, Rovaniemi. Hinta 10 € maksetaan paikan päällä käteisellä, kortilla, MobilePayllä tai ihan millä vaan liikuntaedulla. Bileet järjestää Latin Lapland / Johanna Niemelä.

OHJELMA

Lauantai:
11.00 – 13.30 KIZOMBA I (2 h 15 min, sis. 15 min tauon)
13.30 – 14.30 Ruokatauko
14.30 – 17.00 KIZOMBA II (2 h 15 min, sis. 15 min tauon)
19.30 – 23.00 BILEET

Sunnuntai:
11.00 – 12.30 KIZOMBA III
12.30 – 13.15 Ruokatauko
13.15 – 14.45 KIZOMBA IV

TASOISTA:
Lauantain opetus lähtee aivan alkeista. Olet lämpimästi tervetullut myös kertaamaan perusteita vaikka sinulla olisi jo aikaisempaa pohjaa lajista. Hyvien opettajien opetuksessa löydät aina uusia ulottuvuuksia ja opit lisää perusteista kun palaat oppimisessa ydinasioihin.

Viikonlopun kurssi rakennetaan niin että opetus etenee tunnista toiseen siitä mihin edellisellä on päästy.

Kurssin teemoja ovat perusaskeleet, sosiaalitanssissa käytettävät peruskuviot, erilaiset yhdistelmät ja peruskuvioiden varioiminen sosiaalitanssissa, lajinomainen liike ja tanssiasento, lajinomainen vientiseuraaminen sekä musikaalisuus.

Kurssien eteneminen suunnitellaan tanssijoille joilla on jo kokemusta muista paritansseista. Jos sinulla on laaja kokemus esimerkiksi lavatansseista (suljetun ja avoimen otteen lajeista) niin voit huoletta osallistua mukaan koko viikonlopun leirille!

Aivan aloittelijat ovat myös lämpimästi tervetulleita. Aloittelijoille, ja tanssijoille joilla on vain vähän kokemusta paritansseista (ja esimerikiksi vain vähän kokemusta parisalsasta, joka tanssina on hyvin erilainen kuin kizomba), suosittelemme lauantain ensimmäistä osuutta perusteiden haltuun ottamiseksi. Jo ensimmäisen osuuden opeilla pääset kiinni kizombaan sosiaalitanssina!

Halutessasi ja mikäli koet että aivot eivät nyrjähdä useista uusista asioista, voit napata ohjelmaasi myös lauantain toisen osuuden.

ILMOITTAUTUMISET
Sitovat ilmoittautumiset 24.3. mennessä sähköpostilla osoitteeseen:
mariaconfuoco@hotmail.com

Ilmoittautuessasi hyväksyt alla olevat ehdot ja peruutusehdot.

Laita otsikkoon ilmoittautuminen ja kurssin nimi. Kerro viestissä tarkasti mille tunneille ilmoittaudut ja missä roolissa. Mikäli ilmoitat myös parin, toimitathan myös parin sähköpostiosoitteen kurssilaisten tiedotusta varten.

Ilmoittauduthan mielellään parin kanssa.

Kurssilla järjestetään parinvaihto, voit myös tanssia oman parin kanssa. Kerrothan ilmoittautuessasi tanssitko oman parin kanssa vai haluatko osallistua vaihtorinkiin!

Voit ilmoittautua mukaan myös ilman paria ja tiirailemme ja yhytämme sinut pariksi toiselle parittomalle, kun ilmoittautumisia muilta parittomilta tulee.

Ilmoittauduthan ajoissa niin saadaan varmistettua ihana kurssiviikonloppu ja hyvä roolijakauma!

Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Kurssi järjestetään ilmoittautumisten perusteella.

TERVETULOA MUKAAN TANSSIN HUUMAAN!